Tradenomien liitto
Tradenomitutkinnon suorittaneet järjestäytyvät Tradenomiliittoon eli TRALiin.
TRAL on kaikkien tradenomien yhteinen edunvalvonta-, palvelu- ja markkinointiorganisaatio työmarkkinoilla. TRALin tehtävänä on tehdä tutkintoa tunnetuksi ja edistää tradenomien asemaa työelämässä.
AKAVAlaisena liittona TRAL edustaa tradenomeja riippumatta heidän toimialastaan tai työtehtävästään. Laaja-alainen ja monipuolinen tradenomitutkinto antaa valmiudet työskennellä kaikilla eri teollisuus-ja palvelualoilla sekä julkisella sektorilla.
Tutkintopohjainen liitto palvelee tradenomeja opiskeluajoista alkaen kaikissa urakehityksen eri vaiheissa.
TRAL keskittyy tekemään työtä tradenomien etujen ajamiseksi työmarkkinoilla. TRALilla on vahva rooli myös ammattikorkeakoulupoliittisissa asioissa: ajaa koko Suomen tradenomien etuja myös koulutuspoliittisissa kysymyksissä.
TRAL antaa tradenomien palkkasuositukset. TRAL kykenee antamaan henkilökohtaista palkkaneuvontaa, joka perustuu tradenomien jäsentutkimuksen antamiin tietoihin - tilastoihin joita ei löydy mistään muualta. Tradenomikoulutusta vastaaviin tehtäviin työllistyvät neuvottelevat palkastaan henkilökohtaisesti työnantajan kanssa, silloin ajantasalla oleva taustatieto on kullanarvoista. Tunnemme tradenomien tilanteen työmarkkinoilla ja saamme jatkuvasti palautetta työnantajien odotuksista.
TRAL markkinoi tradenomien osaamista työnantajille ja muille sidosryhmille. Tradenomi-identiteetti ja tradenomien maine työmarkkinoilla vahvistuu koko ajan, kun työmarkkinat saavat yhä enemmän näyttöä tradenomiosaajien ammattitaidosta.
Palkansaajan asemassa olevat tradenomit vakuutetaan työttömyyden varalle IAET-kassassa. Ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen suuruus määräytyy kassasta riippumatta aina työttömyysturvalain mukaisesti.
TRAL tarjoaa myös monia muita rahanarvoisia jäsenetuja ja ammatilliseen kehitykseen liittyviä palveluita, kuten erilaiset koulutus- ja seminaaritilaisuudet.
Tutustu liiton jäsenetuihin.
Lähde: Tradenomiliitto TRAL ry
» Tradenomiliitto TRAL ry:n www-sivustolle


