Elokuun alussa Turun seudun tradenomit järjestivät lajikokeiluna melontaa Saaristomeren melojien melontakeskuksessa Turun Ispoisissa. Osallistujista vain muutamalla oli aikaisempaa kokemusta melonnasta, joten ohjaajien neuvot olivat varmasti kaikille tarpeen.

 

kajakit vesille Aluksi käytiin läpi melontaan liittyviä asioita maalla ja sen jälkeen siirryttiin kajakkien kanssa rantaan. Tässä vaiheessa kesäinen sadekuuro pääsi kastelemaan sekä melojat että kajakit. Jo tässä vaiheessa kastuminen lievitti veteen putoamisen pelkoa, vaikka ohjaajat olivatkin kertoneet kajakin kaatuvan erittäin harvoin ja yleensä kaatuminen johtuu siitä, ettei ohjeita ole noudatettu. Tradenomeille opit olivat kuitenkin menneet hyvin perille eikä merivesi kastellut ketään.

Meloimme pitkin Pitkäsalmen rantoja ja samalla kelikin selkeni. Pysähdyimme välillä opettelemaan erilaisia melontatekniikoita, kuten kajakilla peruuttamista, vauhdin pysäyttämistä sekä rantautumista.

Melonta on lajina erittäin luonnonläheinen ja sopii monenlaisille liikkujille. Rauhallinen melonta on rentouttavaa, mutta enemmän fyysistä harjoittelua kaipaavat saavat sitä lisäämällä melontavauhtia. Veden läheisyys tekee lajista raikkaan harrastuksen. Lisätietoja Saaristomeren melojista löydät netistä www.melojat.net.