06. helmikuu 2009
Uusi vuosi on vaihtunut ja kevät tulee taas kohisten. Nyt kannattaa miettiä tarjoaisiko mahdollinen jatko-opiskelu lisäpotkua työelämään tulevana syksynä. Turun ammattikorkeakoulussa on haussa jälleen opiskelupaikat syksyllä 2009 alkavaan ylempään tradenomin tutkintoon johtaviin opintoihin. Koulutusohjelma on yrittäjyyteen ja liiketoimintaosaamiseen painottuva, mutta nimestään huolimatta opinnot tarjoavat sisältöä myös ei-yrittäjiksi aikoville.Perusopinnot sisältävät hyvää preppausta taloushallinnon, johtamisen ja sopimusoikeuden asioihin, ja vapaasti valittavista opinnoista voi valita omaan työuraansa parhaiten sopivia kursseja. Opiskelu on työn ohessa joustavaa, sillä lähipäiviä koulussa on vain kaksi kuukaudessa.
Helpolla tutkintoa ei kuitenkaan tipu, sillä lähipäivien välit sisältävät verkko-oppimista; lähinnä erilaisia täsmätehtäviä yksilötasolla tai suurempia kokonaisuuksia, kuten laajempaa tutkimusraportointia itselle kiinnostavaan aiheeseen tai ryhmätyöskentelyä. Omaa työelämäänsä pystyy peilaamaan erilaisissa oppimistehtävissä hyväkseen, mikäli työnantaja sallii käyttää käytännön töitä esimerkkeinä oppimistehtävissä. Opiskelu on siis hyvin käytännönläheistä ja omilta kurssikavereilta voi myös oppia tällä tavalla paljon.
Olen itse aloittanut opiskelun jatkotutkintoon johtavassa koulutusohjelmassa syksyllä 2008. Koulu on täyttänyt syys- ja talvi-iltani melko työntäyteisestikin, mutta riippuu oikeastaan itsestä aika paljon miten aikataulunsa organisoi. Muutama viikko on mennyt niin, että koulutehtäviä ei ole ehtinyt ajatella lainkaan, joten rästitehtävät ovat vastassa sitten vielä ennen tenttejä. Opiskelupäivät ovat olleet antoisia ja yllättävää on ollut myös se, miten hyväksi ryhmähenki on ehtinyt muodostua, vaikka ryhmämme näkee toisiaan vain pari päivää kuukaudessa.
Opiskelu on syksyn aikana sisältänyt neljä eri kurssia, joista on tullut tehtäviä vaihtelevasti. Työrytmin kanssa voisin itse olla järjestelmällisempi, mutta en koe, että koulu olisi rasittanut minua kuitenkaan liikaa. Syksyn aikana teimme myös ryhmätöitä ja niiden tekemiseen Turun ammattikorkeakoulun verkkoympäristö Optima on tarjonnut hyvät työskentelymahdollisuudet. Ryhmä voi käydä keskustelua työn etenemisestä verkossa ja jokainen pääsee käsiksi yhdessä tehtyihin tiedostoihin. Työn tekeminen sujui joustavasti ja vuorovaikutteisesti, vaikka lähikontaktia ei ollutkaan.
Lisätietoja ja hakuohjeet koulutukseen löytyvät Turun ammattikorkeakoulun sivuilta www.turkuamk.fi


